Grillaaminen on monelle sosiaalinen tapahtuma, jossa on mukana vaikkapa perheen lisäksi myös ystäviä ja naapureita. Grilliherkkujen valmistuessa onkin nimittäin aikaa jutella, laulaa tai kippistellä. Tämä hieman taka-alalle jäänyt grillaamisen elementti on inspiroinut tapahtumien järjestäjiä näkemään grillaamiseen liittyvät tapahtumat mahdollisuutena, jossa hyvän ruuan lisäksi viihdytään.
Tässä artikkelissa kerromme lisää grillaamiseen liittyvistä tapahtumista. Varsinkin isojen yritysten järjestämät grillaustapahtumat ja -kilpailut vetävät suuria yleisöjä. Paikan päällä on mahdollisuus ihastella kuluvan kesän uutuuksia ja saada vinkkejä omaan grillaamiseensa.
Grillaamo-kiertue
Grillaamo-kiertue on Atrian vuosittain järjestämä kiertue, joka käy läpi tusinan verran eri paikkoja ympäri kesäistä Suomea. Tapahtuman tunnistaa näyttävästä Gillaamorekasta. Kiertue alkaa yleensä kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja kestääkin sitten kuun loppuun saakka. Kiertuekohteet ovat perinteisesti Etelä-Suomen ulkopuolella ja Grillaamorekka pysähtyy esimerkiksi Kiteellä, Iisalmessa, Vaasassa ja Mikkelissä.
Tapahtuman vierailijalla on mahdollisuus tulla kyselemään Atrian grillaamisen asiantuntijoilta vinkkejä ja oppimaan uutta. Lisäksi Atria myös maistattaa tapahtumassa kyseisen kesän uutuuksiaan.
Helsingin, Turun ja Tampereen osalta Atria järjestää oman kiertueensa, joka kulkee nimellä Grilliparkki. Näissä tapahtumissa Atria tuo paikalle pallogrillejä ja niihin brikettejä sekä jotain grillattavaa. Omien herkkujen tuominen on myös suositeltavaa, ettei tarvitse lähteä tyhjin vatsoin. Grilliparkki-tapahtuma ajoittuu heinäkuulle ja niin kuin Grillaamo-kiertuekin, se alkaa kuun alussa ja kestää kuun loppuun.
Grillauksen SM-kisat
Lidl on järjestänyt jo vuosia grillauksen SM-kisat, jossa nimensä mukaan grillataan kilpaa. Kilpailu on avoin kaikille hakijoille. Itse kisoihin kutsutaan enintään viisi kilpailijaa paikkakuntaa kohden, jotka sitten kisaavat toisiaan vastaan. Viisi parhaiten alkukarsinnoissa suoriutunutta grillaajaa pääsee Helsingissä kesäkuun puolessa välissä järjestettävään finaaliin. Tuomaristo valitsee näistä kilpailun perusteella voittajakolmikon.
Hopea- ja pronssisijalle päässeet saavat 2000 ja 3000 euron arvoiset lahjakortit Lidliin. Voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa riihikuivaa rahaa. Muut Helsingin finaaliin selvinneet palkitaan 100 euron lahjakortilla Lidliin. Lisäksi kaikille alkukarsintoihin valituille annetaan 20 euron lahjakortti Lidliin.
Grillauksen Suomen mestari pääsee luomaan yhdessä Lidlin kanssa omia reseptejään, jotka tulevat sitten kesälomakauden levitykseen. Lisäksi itse finaalitapahtumassa Lidl tarjoaa yleisölle makkaraa ja järjestää tapahtumaa lapsille.